Pienenä olin ja välillä vieläkin olen ujo uusissa ihmisryhmissä. Kun ala-asteella luokkamme järjesti iltamat, joihin vanhemmat tulivat katsojiksi, uskalsin osallistua vasta viimeiseen seuraleikkiin. Leikissä oli tyttö-poika-parit. Tehtävä oli puristaa halausotteessa ilmapalloa välissämme kunnes pallo puhkeaisi. Halasimme ja halasimme, eikä pallo puhjennut ennen kuin opettaja puhkaisi sen neulalla. Aikuiset ja muut lapset nauroivat. Itse toivoin voivani vajota maan rakoon. Tilanne herätti häpeää niin monella tasolla, etten pystynyt käsittelemään sitä mitenkään.
Viimeistään tuolloin aloin jännittää naurunalaiseksi joutumista ja epäonnistumista muiden edessä. Siitä huolimatta päädyin ammattiin, jossa olen paljon esillä, mutta jossa usein päätän itse millä tavoin. Näyttelijänä esitän valmiita repliikkejä tai tilanteita, kouluttajana johdan tilannetta, eikä omaa roolia ryhmässä tarvitse neuvotella.
Kirjassaan “Saa jännittää – Jännittäminen voimavarana” Minna Martin kertoo monien jännittäjien samanaikaisesti sekä haluavan huomiota, että pelkäävän sitä. Jännittämisen taustat voivat olla moninaiset ja liittyvät usein lapsuudessa koettuihin asioihin. Huoltajat ovat saattaneet olla ylihuolehtivia tai vaatia lapselta liikaa liian varhain ja se on saattanut aiheuttaa joko ylenmääräistä herkkyyttä omille kehollisille tuntemuksille tai niiden tukahduttamista. Myös vaikkapa koulukiusaaminen voi jättää työelämään saakka ulottuvat jäljet kohteeseensa. Esiintymistilanteet voivat tuntua ylivoimaisilta.
Martin on psykoterapeutti ja hengityskouluttaja. Hän korostaa hengityksen merkitystä väylänä oman kehon ja mielen rauhoittamiseen. Metodeissaan hän uuden hengitystavan opettamisen sijaan antaa tilaa hengitykselle olla juuri sellainen kuin se kulloinkin on. Tässä hyväksymisen ajatuksessa saattaa piillä siemen myös muutokselle. Kun hengitys saa kulkea omia teitään, se voi hellittää panssaria, jonka jännittäjäksi identifioituva on luonut itsensä ja ulkomaailman välille. Kun hengitys on pidäkkeinen, ei asioita pääse kontrolloimatta sisään eikä ulos, ja saattaa kokea olevansa turvassa. Hengityksen vapautuminen voi kuitenkin johdattaa muistoihin, kehon rentoutumiseen ja lisääntyneeseen itsetuntemukseen.
Martin kirjoittaa sekä myötätunnosta muita kohtaan, että itsemyötätunnosta avaimina jännityksestä kärsimisen vähentämiseen. Jännittäminen on luonnollista, ja voimme oppia kestämään siihen liittyvät fyysiset tuntemukset ja jopa nauttimaan niistä harjoittelemalla. Jännittäminen on kehon vireystila, joka saattaa olla ylimitoitettu, mutta jota ilman esiintymiseen tarvittava energia ei ehkä välittyisi katsojille. Joskus on hyvä myös miettiä mitä tunteita toisen punastelu tai jännityksen näkyminen herättää minussa.
Itse jännitän erityisen paljon silloin kun haluan ilmaista jotakin itselleni merkityksellistä. Asian tärkeys voi herättää tunteita ja kyyneleetkin voivat nousta silmiin. Nykyään tiedän ettei tunteiden näyttäminen muille tai jännittämisestä ääneen puhuminen ole vaarallista. Hengittelen tilanteen läpi, sillä myös jännittävä hetki ja siihen liittyvät tunteet ovat ohimeneviä. Jännitystä voi helpottaa myös keskittyminen konkreettiseen toiseen, puhekumppaniin, power point-esitykseen tai vaikkapa kädessä olevaan esineeseen. Me olemme täällä yhdessä, ja voimme kaikki omalla suhtautumisella helpottaa muiden oloa olemalla positiivisesti kiinnostuneita toisistamme ja viesteistä joita toisillemme välitämme.