Pitkä ja kivinen kärrytie työkaverin kanssa. Säästyykö oma takamus, jos luovut ohjaksista?
Miksi joidenkin kanssa keskusteleminen on kuin jatkuvaa kivikkoisella tiellä kärryttelyä – töyssyjä ja räminää? Onko yhteistyö tuomittu tuskaiseksi, vai voisiko jaettua taivalta jotenkin helpottaa?
Koska me ihmiset olemme erilaisia monella tavalla, on vain loogista, että myös viestimme kukin omalla tyylillämme. Jotkut haluavat pureskella asiaa perusteellisesti ennen kuin ilmoittavat tarkasti punnitun kantansa; toiset hahmottavat tilanteen nopeasti, ilmoittavat mielipiteensä aikailematta ja ryhtyvät toimintaan. Joskus tällaiset erot aiheuttavat hankausta vaikkapa työ- tai harrastusyhteisössä.
Viestintätyylejä voidaan eritellä monella tavalla. Yksi paljon käytetty jaottelu on yksinkertainen mutta kuvaava. Se muodostuu kolmesta hankalasta sanasta: aggressiivinen, epäassertiivinen ja assertiivinen. Suomennetaanpa: aggressiivinen tarkoittaa hyökkäävä viestintätyyliä, epäassertiivinen painvastoin alistuvaa viestintätyyliä. Assertiivinen tyyli on se, jonka jokaisen toivoisi omaksuvan: rakentava viestintätyyli.
Miten sitten toimii hyökkäävästi, alistuvasti tai rakentavasti puhuva? Todennäköisesti tunnistat seuraavista kuvauksista työtoverin, koulukaverin tai sukulaisen.
Hyökkäävällä tyylillä puhuva haluaa saada oman viestinsä perille ja tahtonsa läpi. Hän saattaa suhtautua muihin ja heidän mielipiteisiinsä vähättelevästi tai ivallisesti.
Alistuvan viestintätyylin omaksuu usein se, joka joutuu keskustelemaan hyökkäävän puhujan kanssa. Alistuvalla tyylillä viestivä kokee, ettei hänen mielipiteillään ja toiveillaan ole väliä, niitähän hädin tuskin kuunnellaan. Hän saattaa hyväksyä yhteiset päätökset, mutta purnata ratkaisuista jälkikäteen selän takana.
Rakentava viestintätyyli sijoittuu näiden kahden tyylin väliin. Rakentavasti keskusteleva sanoo selkeästi, mitä tarvitsee tai toivoo, mutta kuuntelee myös muiden näkemyksiä. Hänelle ei ole tärkeintä se, kuka ratkaisun keksi, vaan se, että sellaiseen päästiin yhdessä.
Kun kaikki pyrkivät omaksumaan rakentavan viestintätyylin, keskusteleminen on helpompaa. Jokaista kuunnellaan, ja jokainen saa osallistua.
Yhteisen pöydän ääressä juttelua voi avustaa myös ilman sanoja. Kun hidas ja nopea kohtaavat yhteisen asian edessä, kumpikin saattaa tuntea olonsa vähän epämukavaksi. Jos osapuolet mukauttavat tyyliään (sikäli kuin pystyvät) kohti toisen tyyliä, tilanne muuttuu luontevammaksi. Samalla tavalla äänenvoimakkuutta voidaan yrittää tuoda kohti yhteistä keskitietä.
Nämä konstit voivat tuntua sisällön kannalta pikku jutuilta, mutta niiden luomalla tunnelmalla voi olla iso merkitys yhteisen lopputuloksen kannalta. Kuuntelijan asenne ei riipu ainoastaan siitä, mitä puhuja sanoo, vaan myös siitä, miten hän sen sanoo.
Oman viestinnän mukauttamisessa ei siis aina ole kysymys luovuttamisesta tai mielistelystä, vaan yksinkertaisesti vuorovaikutuksen helpottamisesta. Jos ei kykene tai halua sovittaa tyyliään tilanteeseen, yhteisestä tapaamisesta voi tulla taistelu ohjaksista: kukin yrittää aina palauttaa keskustelun siihen, mihin edellisellä puheenvuorollaan jäi, ja osapuolet puhuvat toistensa ohi.
Yhtä tärkeää kuin oman tyylin tunnistaminen, on toisen tyylin ymmärtäminen. Kun tiedostamme, mikä tavoite kutakin ajaa eteenpäin, voimme ottaa sen huomioon ja antaa sille tilaa. Miksemme sopisi yhdessä juuri meille parhaiten soveltuvia toimintatapoja? Myös viestinnässä erilaisuus on rikkautta, ja kunkin vahvuuksia yhdistelemällä päästään tasaisinta reittiä perille.