Miksi sanatonta viestintää kannattaa harjoitella

Kannustan Aamulehden jutussa harjoittelemaan nonverbaalista viestintää. Ajatus saattaa tuntua aluksi oudolta. Useimmillehan on selvää, että puheen sanallista sisältöä kannattaa harjoitella: esimerkiksi vakuuttavaa puhetta, väittely- ja neuvottelutaitoa tai tarinankerrontaa. On myös helppoa ymmärtää, että äänenkäytön harjoittelu kannattaa: Kun hengitys ja resonanssi ovat tasapainossa, ääni kestää, kantaa ja kuulostaa hyvältä, ja kun artikulaatio on tarkka, kuulijan ei tarvitse pinnistellä saadakseen puheesta selvää.

Mutta että pitäisikö eleitäkin opetella? Kuulostaa vilunkipeliltä, eikös ne eleet tule ihan luonnostaan? No niinhän ne suureksi osaksi tulevatkin ja hyvä niin. Olisi mahdotonta miettiä ja muunnella jokaista elettään tilanteeseen sopivaksi. Sillä tavoin toimiva ihminen vaikuttaisi epäaidolta, teeskentelevältä. Ja kun olet sanojesi takana ja innostunut asiastasi, eleet, ilmeet ja äänenpainot yleensä luonnostaan tukevat sanojesi sisältöä.

Mutta mihin sitten tarvitaan eleiden opettelua? Ensinnäkin, olemme usein turhan kitsaita nonverbaalisessa ilmaisussamme. Puheentutkija Teija Waaramaa (2009) kirjoittaa: ”Vastaanottaja kokee useimmiten neutraaliksi tarkoitetun viestin negatiiviseksi, sillä puhe ilman minkäänlaista positiivista sävyä ymmärretään helposti tylyksi.” Siksipä myönteiseksi tarkoitettua viestiä kannattaa höystää myönteisillä eleillä ja äänensävyillä, jolloin viesti menee varmemmin perille halutunlaisena.

Toiseksi, olemme aivoiltamme yhä paljolti samanlaisia kuin metsästyksellä ja keräilyllä elantonsa hankkineet esivanhempamme. Muinaisina aikoina on pitänyt salamannopeasti tulkita satunnaisen vastaantulijan eleistä, onko hän ystävällismielinen vai pitääkö paeta tai taistella. Sen takia kova ääni, äkkinäiset liikkeet tai pitkä tuijotus saatetaan tulkita uhkaaviksi ja korkealta alaspäin puhuminen voi vaikuttaa dominoivalta. Tasa-arvoiseen viestintään pyrittäessä kannattaa siis säätää äänenvoimakkuutensa tilanteen mukaan, katsoa silmiin sopivassa määrin ja asettua tilassa keskustelukumppanin kanssa samalle tasolle.

Ota tietoisesti erilaiset ilmeet, nyökkäykset, äänensävyt, sekä käsien ja tilan käyttö osaksi viestintääsi! Ne muuttuvat vähitellen luontevaksi osaksi ilmaisuasi. Lisää vinkkejäni rakentavaan elekieleen voit lukea mainitusta Aamulehden jutusta.